Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

Vähän valmisteluja

Hei taas 😊 Aika menee nopeasti (opiskelua ja pitkiä työpäiviä...) ja kuukauden kuluttua olenkin jo Intiassa. Joitain valmisteluja tehty mutta suurin osa vielä suunnitteluvaiheessa. Kirjastosta olen hankkinut Intiaan liittyviä kirjoja; perinteisiä matkaoppaita ja Virpi Hämeen-Anttilan Minun Intiani-kirjan. Virpin kirjassa olen vasta alussa, mutta vaikuttaa mukavan käytännönläheiseltä ja mukavalta kirjalta. Olen myös hieman tutustunut Intian koulutusjärjestelmään.  Tämä siksi, että esittelin viime keskiviikkona tulevaa matkaani opinto-ohjaajaopiskelijoille Tampereella. Esityksen aikana tuli esille paljon kysymyksiä, joihin toivottavasti saavani matkalla vastauksia 😊 Alustavan ohjelman mukaanhan me käymme tutustumassa myös kouluihin. Muutama fakta myös matkan kustannuksista ja järjestelyistä;  maksan matkan itse ja se ei ole työmatka, vaan ihan omalla ajalla sen teen. Tämä minun on ihan pakko kirjoittaa, koska paljon puhutaan siitä mihin ne järjestöille lahjoitetut rahat oikein men