Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Paluu kotiin

Hei, Mukava oli palata kotiin; ilma on puhdasta, hiljaisuus tuntuu ihmeelliseltä ja oma koti ihan parhaalta. Aamulla oli satanut lunta ja maa oli valkoinen. Unirytmi on hieman sekaisin, mutta huomenna alkaa työt ja pakko palailla normirytmiin. Olen jo ensimmäisen esittelyn matkasta kertonut. Tulin taksilla (yleensä en taksia käytä), mutta kun herätys Delhissä oli 2.30 Suomen aikaa ja matkalaukku painoi... Taksikuski kysyi mistä tulen ja sittenhän minä kerroin matkan yksityiskohdat (SASK-opintomatka, koulut, kivilouhos, tiilitehdas jne.) lyhyesti. Aika mukava keskustelu meille siinä syntyi köyhyydestä, sosiaaliturvasta, koulutuksen merkityksestä yms. Aika samaa mieltä oltiin asioista. Hauska taksimatka. Pidän valokuvaamisesta ja otin matkalla yli tuhat kuvaa. Kotiinpaluun parhaita hetkiä on kuvien lataaminen tietokoneelle ja niiden arviointi.  Matkalaukun ehtii sitten myöhemmin purkaa... Laitan tähän muutaman kuvan matkan varrelta. Palaan vielä kirjoittamaan yhteenvetoa matk

Kouluvierailu ja hindutemppeli tostaina

Hei, Hieno päivä oli tänäänkin 😊 Aloitettiin aamu kouluvierailulla ja vastaanotto oli taas hieno 😊 Entiset oppilaat olivat tehneet hienon tervetuloa kyltin. Kiersimme luokkia ja lapset esiintyivät meille, vaikka se taisi jännittää kovin.. Mekin esiinnyimme lapsille "Jos sun lysti on" ja saimme lapset mukaan taputtamaan käsiä ja tömistämään jalkoja. Koululuokat olivat pieniä ja melko viileitä - osalla lapsista oli pipo päässä. Kova kurikin näytti luokissa olevan. Jotenkin meidän tapaamisen tärkeyttä kuvasi se, että koululaisilla olisi ollut vapaapäivä, mutta lähes kaikki tulivat kouluun ja meitä tapaamaan.  Iltapäivällä vierailimme hindu-temppelissä. Temppelissä kuljetaan paljin jaloin ja jätimme kenkämme kenkä-narikkaan. Kiersimme ympäri sokkeloista temppeliä. Temppelissä oli paljon kuvia ja patsaita. Osa oli kauniita ja osa patsaista oli pelottavan näköisiä; irvisteleviä naamoja, käärmeitä yms.  Tänään perjantaina lensimme takaisin Delhiin ja huomenna aamulla

Tiilitehtaalla

Hei, tänään vierailimme tiilitehtaalla, joka on vapaa lapsityöstä. Meitä tultiin taas ihmettelemään... Tiilien valmistusprosessia esitteli omistaja (kuva). Aluksi kerätään savea, sitten tehdään sopivia palloja, jotka taputellaan muottiin ja kumotaan. Tiilet kuivataan ulkoilmassa ja sen jälkeen poltetaan. Tehtaalla oli pölyistä ja kuumaa. Tutustumiskäynti oli mielenkiintoinen.  Lounaan jälkeen tutustuimme Jallianwala Bagh-musitomerkkiin (pieni puisto). Puisto kunnioittaa v.1919 Amritsarin verilöylyssä kuolleita sikhejä. Verilöyssä brittisotilaat surmasivat eri lähteiden mukaan 380 - 1200 tai jopa 1800 aseetonta sikhiä. Kultainen temppeli on päällystetty kullalla - siitä nimi. Kultaisen temppelin alueella on useita temppeleitä ja vesialtaita. Alue on kaunis ja siellä vallitsee rauhaisa tunnelma. Miehilläkin tulee olla huivi tms. pään peittona ja kaikkien tulee riisua kengät. Alueella ja kultaisessa temppelissä oli paljon ihmisiä ja kuljin jonossa kauniin temppelin läpi. Paikalla ol

Amritsariin

Hei, lensimme aamulla Amritsariin. Amritsar on Delhistä pohjoiseen ja lähellä Pakistanin rajaa (28 km). Amritsarissa asuun hieman reilu 1 miljoonaa ihmistä.  Majoituimme keskustaan ja lähdimme heti kaupunkiin tutustumaan kävellen. Lounaan jälkeen lähdimme kohti Pakistanin rajaa. Tarkoitus oli käydä tutustumassa lippujenlaskuparaatiin. Paikalla oli paljon ihmisiä. Rajalle on rakennettu katsomot paraatia varten. Musiikki soi todella lujaa. Tapahtuman alkaessa tuli paikalle yleisön huudattaja ja kaveri osasi hommansa.  Yleisö huusi ja kiljui ohjaajan toiveiden mukaisesti. Paraatissa molemman maan sotilaat kävivät uhmakkaana kääntymässä rajalla. Hauiksia pullisteltiin, jalkoja poljettiin ja kohotettiin näyttäen vastapuolelle, että meillä on  voimaa ja uskallusta. Myös portteja paiskottiin kiinni vihaisena. Pakistanin puolella "yksijalkainen" mies tanssi hurmioituneena yleisön huudoista ja taputuksista. Hän heitti välillä kyynärsauvansa menemään ja tanssi yhdellä jalalla. Jossai

Takaisin Delhiin

Hei, Eilen sunnuntaina palasimme takaisin Delhiin. Lauantaina oli kaikki lennot peruttu saastesumun ja kovan tuulen vuoksi ja pelkona oli, että matkaisimme Delhiin 10 - 12 tuntia bussilla. Onneksi pääsimme lentämällä ja matka meni sujuvasti.  Sunnuntaiaamuna, ennen lähtöä Jodhpurista, kuulimme vaikuttavan tarinan mieheltä, joka oli aloittanut työt kivilouhoksella noin 17 vuotiaana. Työnantaja yritti huijata häntä palkanmaksussa. Hän oli ollut töissä 35 päivää ja työnantaja halusi maksaa vain seitsemän päivän palkan.  Tästä ja muusta huonosta kohtelusta sisuuntuneena hän käveli kaksi päivää Jodhpuriin ja erinäisten vaiheiden kautta hän perusti ammattiliiton.  Nyt liitossa on 13 000 jäsentä ja hän on liiton johtaja.  Vaikka hän on johtaja, hän työskentelee edelleen kivilouhoksella. Hieno mies ja hieno tarina. Tänään maanantaina tutustuimme huono-osaisten työntekijöiden asuinalueeseen. Ihmiset, jotka asuivat alueella, oli häädetty pois entiseltä asuinalueeltaan. Asuinalueella ei

Lauantain askareita

Hyvää lauantai-iltaa! Meillä ei ollut vapaapäivää, vaikka lauantai onkin. Kävimme aamulla liiton tukemassa päiväkodissa ja "terveyskeskuksessa". Kävimme myös tutustumassa kyläyhteisöön, jossa asui kivi- ja rakennustyöntekijöitä.  Vastaanotto oli lämmin. Ihmiset ihmettelivät (taas) meitä ja rohkeimmat uskaltautuivat tervehtimään kätellen. Keskusteltiin mm. kivipölyn aiheuttamasta sairaudesta. Jotenkin ikävät fiilikset tuli tuosta kivipölysairaudesta, kyläyhteisön köyhyydestä ja melko kurjista oloista. Hyviäkin asioita oli: kaikki lapset menevät kouluun, koulua ei keskeytetä ja lapset saavat rokotuksia. Lapset eivät myöskään näyttäneet nälkiintyneitä ja kaikilla oli ehjät vaatteet. Ruoka on täällä hyvää; paljon kasviksia, väriä ja makuja. Olimme lounaalla tänään hienossa vanhassa ravintolassa. Ruoka oli erinomaista ja samoin oli palvelu. Turbaanipäiset miehet tarjosivat meille rauhallisin ottein ruuan. Jälkiruoka (ruuan paras osio) koostui kolmesta pienestä jälkiruuasta - h

Jodhpur

Hei, Lensimme aamulla Jodhpuriin, joka on Delhiä etelämpänä. Meillä oli taas hieno vastaaanottokomitea. Saimme taas komean vastaanoton ja kukkaseppeleet kaulaan. Saapumisen jälkeen oli kiire lähteä kivilouhokselle. Kivilouhos oli aika masentava paikka. Työsuojeluasiat aikas hunningolla. Meille sanottiin, että kannattaa laittaa maski tai huivi suun eteen, koska kivipöly voi ärsyttää keuhkoja lyhyenkin vierailun aikana. Työntekijöillä ei kuitenkaan hengityssuojia näkynyt. Meitä ihmeteltiin taas kovasti ja jotenkin tuntui, että olivat kovin innoissaan meidän vierailusta. Huomenna työntekijöillä on poikkeuksellisesti vapaapäivä. Vapaapäivä johtuu kuunpimennyksestä. Kuunpimennyksen aikan ei saa tappaa mitään elävää olentoa!!!! Tämän vuoksi työnantaja ei voi ottaa riskiä, että työntekijä vahingossa vaikka hämähäkin tappaisi. Että, näin Intiassa. Jodhpur on Delhiä ja Agraa siistimpi kaupunki. Ilmakin on täällä paljon raikkaampi. Hotellimme on ihana Mandore Guest House http://www.mandore.c

Päästiin uutisiin

Hei taas! Aamulla heräsimme Agrassa aurinkoiseen ja lämpoiseen päivään. Argassa ilmakin oli raikkaampaa kuin Delhissä. Lähdimme aamupalan jälkeen tapaamaan eiliseen kouluvierailuun liityen liittojen väkeä ja koulun henkilökuntaa. Keskustelussa tuli esille tiilityöntekijöiden asema ja palkka. Tiilejä tehdään yleensä urakkapalkalla. Koska on urakkapalkka, ottavat vanhemmat mielellään lapset töihin mukaan. Mitä enempi tekijöitä, sitä nopeammin saadaan tiileja tehtyä. Tiilintekijä saa noin 5 - 6 €, kun valmistaa 1000 tiiltä. Yhdessä päivässä voi kolme henkilöä valmistaa noin 1000 - 1500 tiiltä. Ei mitenkään helpolla tule rahaa tiilejä tekemällä. Iltapäivällä lähdimme kohti Delhiä autoilla. Tarkoitus oli käydä Agran linnoituksellla. Siellä oli ihmisiä niin paljon, että jatkoimmekin matkaa. Agran katuja ajaessa näimme lehmiä, sikoja, koiria, apinoita, vuohia liikenteen seassa ja kadun vieressä. Liikenne oli rauhallisempaa, mutta hurjia ohituksia ja torven tööttäilyä oli täälläkin. Kuljet

Agra ja Taj Mahal

Hei, Aamulla lähdimme aikaisin rautatieasemalle. Kadut olivat hiljaiset (ollaan jo niin totuttu liikennekaaoksiin ja jatkuvaan torven soitteluun). Juna lähti ajallaan kohti Agraa.  Matkustimme ykkösluokassa ja jo ennen junan lähtöä olisi saanut päivän lehden. Sitten kahvia, mariekeksejä. Sen jälkeen oli vuorossa aamiainen; cornflakes lämpimän maidon kanssa 😊leipää hillolla ja munakas. Ei siis tarvinnut nälässä matkustaa. Ikkunasta ei ollut aina niin kaunista katsottavaa; teltta-ja hökkelikyliä, kaatopaikkoja ja paljaita pyllyjä, kun ihmiset olivat siinä radan vieressä aamukakalla!!! Ensimmäinen vierailukohteemme oli koulu, jota SASK tukee. Tervetuloseremoniat olivat hienot; punaista "väriä" otsaan kera riisinjyvän ja kukkaseppäle kaulaan. Luokkien ovia oli koristeltu ja oven ulkopuolelle oli kirjoitettu welcome. Kiersimme luokkia ja koululaiset toivottivat meidät iloisesti tervetulleeksi. Koululaiset katselivat meitä ihmetellen ja jännittyneenä, mutta lauloivat lauluja j