Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Bryssel

Hei, tervehdys keväisestä Brysselistä. Lensin aamulla tänne. Lentokentältä (Zaventem) pääsee reilussa vartissa keskustaan - Gare Centraleen. Vähän huolestutti, että valitsinko oikean junan, kun ei juurikaan kuulutuksia minun ymmärtämillä kielillä tullut eikä junan kyljessä lukenut minne on menossa. Onneksi oli oikea juna. Täällä on jo keväistä; ruoho vihertää, puista tunkee esiin vihreää ja näin myös voikukan kukkivan. Kolmessa tunnissa olen ottanut keskustaa haltuun. Olen käynyt parissa kirkossa, nähnyt pissivän koiran ja pojan. Ihastellut suklaakauppoja ja vohveleita. En kumpiakaan vielä maistanut. Mukavalta kaupungilta vaikuttaa. Kummityttöni tulee seurakseni illalla Leuvenista. Junaliput huomiseksi tilattu Luxemburgiin ja lauantaina on tarkoitus tehdä pikavierailu Bruggeen. Kuvia alla päivän näkymistä. Huomenna illalla kuvia sitten Luxembourgista. Sarjakuvia on maalattu seinien päätyyn. Koira pissii Vohveleita 😊 Kaupunkinäkymä  Brysselin suosittu...