torstai 28. maaliskuuta 2019

Bryssel

Hei,
tervehdys keväisestä Brysselistä. Lensin aamulla tänne. Lentokentältä (Zaventem) pääsee reilussa vartissa keskustaan - Gare Centraleen. Vähän huolestutti, että valitsinko oikean junan, kun ei juurikaan kuulutuksia minun ymmärtämillä kielillä tullut eikä junan kyljessä lukenut minne on menossa. Onneksi oli oikea juna. Täällä on jo keväistä; ruoho vihertää, puista tunkee esiin vihreää ja näin myös voikukan kukkivan. Kolmessa tunnissa olen ottanut keskustaa haltuun. Olen käynyt parissa kirkossa, nähnyt pissivän koiran ja pojan. Ihastellut suklaakauppoja ja vohveleita. En kumpiakaan vielä maistanut. Mukavalta kaupungilta vaikuttaa. Kummityttöni tulee seurakseni illalla Leuvenista. Junaliput huomiseksi tilattu Luxemburgiin ja lauantaina on tarkoitus tehdä pikavierailu Bruggeen. Kuvia alla päivän näkymistä. Huomenna illalla kuvia sitten Luxembourgista.
Sarjakuvia on maalattu seinien päätyyn.

Koira pissii
Vohveleita 😊


Kaupunkinäkymä 

Brysselin suosittu pissis


Täytyy vielä lisätä torstai-illan ruokailupaikasta muutama sana. Kävimme syömässä Horiassa http://www.horia.be/spip.php Ravintolassa tarjotaan marokkalaista ja libanonilaista ruokaa. Ravintola sopii myös vegetaristeille. Ravintola on saanut Tipadvisorissa hyvät arvioinnit. Paikka on suosittu ja melko pieni. Tilasimme pöydän netistä etukäteen, mikä oli todella järkevää. Ravintola oli täynnä ja moni kävi turhaan ovella kyselemässä mahdollisuutta syödä.  Ruoka oli hyvää ja kohtuullisen hintaista. Kolmen ruokalajin illallinen punaviineineen maksoi 30 €/ nuppi. Viini oli ruuan hintaan nähden kallis. Palvelu oli hyvää, vaikka meille taisi sattua aloitteleva tarjoilija, joka toi vääriä ruokia pöytäämme. Onneksi paikan "pomolta vaikuttava mies" korjasi asiat hymyillen ja pahoitellen. Kannattaa käydä. Hyviä kuvia ruuista löytyy myös ravintolan facebook-sivuilta https://www.facebook.com/HoriaEatery

Alkuruuaksi mm. tuoretta leipää, hummusta, munakoisoa ja oliiveja. 
Pääruuaksi lihapullia tomaattikastikkeella (+paistettu kanamuna ??) ja munakoisoa ja maukasta riisiä.