Hei, tänään kävelimme pitkin pieniä kujia vanhassa kaupungissa. Sää oli heti aamusta hiostava. Iltapäivän hurja ukkonen ja rankkasade viilensivät ilman vain hetkeksi. Onneksi olimme kahvilassa rankkasateen alkaessa ja onneksi sade loppui melko nopeasti. Laitan tähän kuvia matkan varrelta. Illalla on vielä illallinen ja georgialainen tanssiesitys. Lähden yöllä kohti kotia. Lento kohti Suomea alkaa 4.10 ja lento perillä Helsingissä klo 9.00. Kirjoittelen ruuista ja ravintoloista vielä myöhemmin 😊
Hei! Tänään lähdimme aamupäivällä Etelä- ja Pohjois-Korean rajalle. Olimme varanneet liput jo aiemmin. Matka kesti vajaan tunnin ja opas selitti meille matkalla Koreoiden historiaa. Rajana toimi joki. Katsoimme kaukoputkella Pohjois- Korean puolelle ja näimme asuinrakennuksia, koulun sekä vartiointiasemia ja vaikeasti ylitettävän piikkilanka-aidan. Kävimme myös Imjingak-puistossa, jossa oli useita Korean sotaan liittyviä patsaita ja monumentteja. Näimme mm. bunkkerin, venäläisen veturin, Vapauden sillan, jota pitkin monet sotavangit ja sotilaat palasivat pohjoisesta. Alkuperäiseen ohjelmaan kuului tutustuminen ns. kolmanteen tunneliin, jonka Pohjois-Korea kaivoi valloittaakseen Etelä-Korean, mutta alue oli suljettu afrikkalaisen sikainfluenssan vuoksi. Harmi Näkymä Pohjois-Korean puolelle Näitä vartiointiasemia oli paljon ja tiheästi Kiinalainen juna, joka toi tarvikkeita Koreoiden sotaan Piikkilanka-aita täynnä eteläkorealaisten toiveita maiden yh
Kommentit
Lähetä kommentti