Siirry pääsisältöön

Agra ja Taj Mahal

Hei,
Aamulla lähdimme aikaisin rautatieasemalle. Kadut olivat hiljaiset (ollaan jo niin totuttu liikennekaaoksiin ja jatkuvaan torven soitteluun). Juna lähti ajallaan kohti Agraa.  Matkustimme ykkösluokassa ja jo ennen junan lähtöä olisi saanut päivän lehden. Sitten kahvia, mariekeksejä. Sen jälkeen oli vuorossa aamiainen; cornflakes lämpimän maidon kanssa 😊leipää hillolla ja munakas. Ei siis tarvinnut nälässä matkustaa. Ikkunasta ei ollut aina niin kaunista katsottavaa; teltta-ja hökkelikyliä, kaatopaikkoja ja paljaita pyllyjä, kun ihmiset olivat siinä radan vieressä aamukakalla!!!

Ensimmäinen vierailukohteemme oli koulu, jota SASK tukee. Tervetuloseremoniat olivat hienot; punaista "väriä" otsaan kera riisinjyvän ja kukkaseppäle kaulaan. Luokkien ovia oli koristeltu ja oven ulkopuolelle oli kirjoitettu welcome. Kiersimme luokkia ja koululaiset toivottivat meidät iloisesti tervetulleeksi. Koululaiset katselivat meitä ihmetellen ja jännittyneenä, mutta lauloivat lauluja ja vastasivat kysymyksiimme. Koululaisten tapaamisen jälkeen tapasimme vanhempia; juotiin teetä ja keskusteltiin. Lopuksi yhteiskuva, jonka jälkeen koululaiset rohkaistuneena tulivat juttelemaan. Vilkutuksia ja valloittavia hymyjä. Hieno ja muistoihinjäävä aamupäivä.😊😊
p.s. Siellä oli joku paikallinen tv-kanava kuvaamassa meitä 😊

Lounaan jälkeen lähdimme Taj Mahalille. Paljon ihmisiä, pitkät jonot ja tungettelevia rihkaman myyjiä. Ja itse Taj Mahal - kaunis, rauhoittava ja lumoavan salaperäinen.

 Olipa hieno päivä taas 😊

Koululuokassa tutustumassa



Tervetuloa 😊😊



Lumoava Taj Mahal 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arrivederci Roma!

Hei!  Vielä jokunen sana Rooman matkalta! Minulle on matkalla tärkeää majoituksen sijainti kaupungissa. Valitsen yleensä hotellin kaupungista niin, että kävellen pääsee keskustaan ja monelle kohteelle, joihin on tarkoitus tutustua. Olin siis Birgittalaisluostarin vierastalossa. Vierastalo oli erittäin hyvällä paikalla. Hinta oli kohtuullinen ja majoituksen palvelut minulle riittävät ja sopivat. Lisäksi palvelu oli joustavaa ja hyvää-  nunnat olivat ystävällisiä ja auttavaisia (jos oli ongelmaa). Aamiainen oli minulle riittävä - leipää, leikkeleitä, tuoremehua, jugurttia, maissihiutaleita ja kahvia. Ihanalla kattoterassilla oli mukava istuskella suunnittelemassa seuraavaa päivää sekä ihan vain istuskella katselemassa ja kuuntelemassa Rooman ääniä. Lähdin kotia kohti iltapäivällä. Maksaessani laskua minulle vielä tarjoiltiin lähtöeväät 😊 Aula Aamiainen Terassi Lähtöeväät: leipää lihatäytteellä, lasi punaviiniä 😊ja kaksi hedelmää. Minulle kerrottiin, että se on nespolo (italiaa...

Sunnuntai Roomassa

Sunnuntaina aamupäivällä kävin katsomassa, että pääsisinkö Pietarin kirkkoon lyhyellä jonotuksella. Jono oli pitkä ja en jäänyt jonottamaan.  Olin suunnitellut käyväni kirkossa, jossa on New Yorkin Waldorf Astoria-hotellin entiset kristallikruunut. Tätä kirkkoa - Santi Giovanni e Paoloa on kehuttu kauniiksi. Se sijaitsee Celion-kukkalalla lähellä Colosseumia. Lähdin metrolla kohti Colosseumia. Metroasemalla sain ohjeita "vartijalta". Minun laukkuni yksi vetoketjuista oli auki (koska join vettä ja pullo oli vielä kädessäni). "Vartija" puhui italiaa ja näytti laukkuani. En tajunnut mitään hänen puheestaan. Koska en tajunnut -hän tuli ja laittoi vetoketjun kiinni sekä otti vielä kädestäni kiinni ja laittoi käteni laukun vetoketjun päälle. Sitten hän oli tyytyväinen. Seuraavaksi "vartija" otti toisen naisen kohteekseen ja sama ohjeistus toistui.  Itse asiassa kuljen aina juuri noin - vetoketjut kiinni ja käsi vielä vetoketjujen päällä. Kännykkä ja rahapussi ov...

Rooma ja tämän reissun viimeinen päivä

Tämän Rooman-reissun viimeinen päivä on tullut. Olen pyytänyt päästä aamiaiselle jo kello 7.00 (yleensä aamiainen on 8.00 - 9.00). Tarkoitus olisi olla ennen kahdeksaa jonottamassa Pietarin kirkkoon. Olin jonottamassa noin 7.40 ja minua ennen oli jo ihan kunnon jono. Jono liikkui nopeasti ja noin 8.30 olin kirkon sisällä. Mielestäni tämä kirkko on vaikuttava ja kaunis. Kirkon pituus on 218,7 metriä ja kirkkoon mahtuu 60 000 ihmistä. Kirkko on kupolin kohdalta noin 136,5 metriä korkea ja kupolin läpimitta on 42.56 metriä. Onneksi kirkko on iso, niin ei tule ahdasta. Kirkkoon tullessa oikealla on kuuluisa Michelangelon vuonna 1499 tekemä pietà, jossa Neitsyt Maria pitää sylissään kuollutta Jeesusta.  Kirkossa on Pyhän Pietarin patsas, jota ennen on vierailijat päässeet koskettamaan. Pietarin varpaat ovat koskettelusta kuluneet ja nyt eivät vierailijat pääse koskettamaan Pyhää Pietaria. Itsekkin olen joskus Pietarin varpaita hipaissut. Valokuvasta voi nähdä, miten oikea jalkaterä on k...