Siirry pääsisältöön

Jodhpur

Hei,
Lensimme aamulla Jodhpuriin, joka on Delhiä etelämpänä. Meillä oli taas hieno vastaaanottokomitea. Saimme taas komean vastaanoton ja kukkaseppeleet kaulaan. Saapumisen jälkeen oli kiire lähteä kivilouhokselle. Kivilouhos oli aika masentava paikka. Työsuojeluasiat aikas hunningolla. Meille sanottiin, että kannattaa laittaa maski tai huivi suun eteen, koska kivipöly voi ärsyttää keuhkoja lyhyenkin vierailun aikana. Työntekijöillä ei kuitenkaan hengityssuojia näkynyt. Meitä ihmeteltiin taas kovasti ja jotenkin tuntui, että olivat kovin innoissaan meidän vierailusta. Huomenna työntekijöillä on poikkeuksellisesti vapaapäivä. Vapaapäivä johtuu kuunpimennyksestä. Kuunpimennyksen aikan ei saa tappaa mitään elävää olentoa!!!! Tämän vuoksi työnantaja ei voi ottaa riskiä, että työntekijä vahingossa vaikka hämähäkin tappaisi. Että, näin Intiassa.

Jodhpur on Delhiä ja Agraa siistimpi kaupunki. Ilmakin on täällä paljon raikkaampi. Hotellimme on ihana Mandore Guest House http://www.mandore.com. Ihana piha kasveineen, uima-altaineen ja lyhtyineen. Illalla oli mukava istua puutarhassa lamppujen loisteessa. Onneksi ollaan täällä kaksi yötä, sunnuntaina Delhiin takaisin 😊
Kameli ja auringonlasku

Kivilouhos

Mies turbaani päässä kivilouhoksella

Jodhpurin lentokenttä

Kypärä onneksi on, mutta hengityssuojan korvaa huivi

Kivilouhoksen työntekijöitä 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arrivederci Roma!

Hei!  Vielä jokunen sana Rooman matkalta! Minulle on matkalla tärkeää majoituksen sijainti kaupungissa. Valitsen yleensä hotellin kaupungista niin, että kävellen pääsee keskustaan ja monelle kohteelle, joihin on tarkoitus tutustua. Olin siis Birgittalaisluostarin vierastalossa. Vierastalo oli erittäin hyvällä paikalla. Hinta oli kohtuullinen ja majoituksen palvelut minulle riittävät ja sopivat. Lisäksi palvelu oli joustavaa ja hyvää-  nunnat olivat ystävällisiä ja auttavaisia (jos oli ongelmaa). Aamiainen oli minulle riittävä - leipää, leikkeleitä, tuoremehua, jugurttia, maissihiutaleita ja kahvia. Ihanalla kattoterassilla oli mukava istuskella suunnittelemassa seuraavaa päivää sekä ihan vain istuskella katselemassa ja kuuntelemassa Rooman ääniä. Lähdin kotia kohti iltapäivällä. Maksaessani laskua minulle vielä tarjoiltiin lähtöeväät 😊 Aula Aamiainen Terassi Lähtöeväät: leipää lihatäytteellä, lasi punaviiniä 😊ja kaksi hedelmää. Minulle kerrottiin, että se on nespolo (italiaa...

Sunnuntai Roomassa

Sunnuntaina aamupäivällä kävin katsomassa, että pääsisinkö Pietarin kirkkoon lyhyellä jonotuksella. Jono oli pitkä ja en jäänyt jonottamaan.  Olin suunnitellut käyväni kirkossa, jossa on New Yorkin Waldorf Astoria-hotellin entiset kristallikruunut. Tätä kirkkoa - Santi Giovanni e Paoloa on kehuttu kauniiksi. Se sijaitsee Celion-kukkalalla lähellä Colosseumia. Lähdin metrolla kohti Colosseumia. Metroasemalla sain ohjeita "vartijalta". Minun laukkuni yksi vetoketjuista oli auki (koska join vettä ja pullo oli vielä kädessäni). "Vartija" puhui italiaa ja näytti laukkuani. En tajunnut mitään hänen puheestaan. Koska en tajunnut -hän tuli ja laittoi vetoketjun kiinni sekä otti vielä kädestäni kiinni ja laittoi käteni laukun vetoketjun päälle. Sitten hän oli tyytyväinen. Seuraavaksi "vartija" otti toisen naisen kohteekseen ja sama ohjeistus toistui.  Itse asiassa kuljen aina juuri noin - vetoketjut kiinni ja käsi vielä vetoketjujen päällä. Kännykkä ja rahapussi ov...

Rooma ja tämän reissun viimeinen päivä

Tämän Rooman-reissun viimeinen päivä on tullut. Olen pyytänyt päästä aamiaiselle jo kello 7.00 (yleensä aamiainen on 8.00 - 9.00). Tarkoitus olisi olla ennen kahdeksaa jonottamassa Pietarin kirkkoon. Olin jonottamassa noin 7.40 ja minua ennen oli jo ihan kunnon jono. Jono liikkui nopeasti ja noin 8.30 olin kirkon sisällä. Mielestäni tämä kirkko on vaikuttava ja kaunis. Kirkon pituus on 218,7 metriä ja kirkkoon mahtuu 60 000 ihmistä. Kirkko on kupolin kohdalta noin 136,5 metriä korkea ja kupolin läpimitta on 42.56 metriä. Onneksi kirkko on iso, niin ei tule ahdasta. Kirkkoon tullessa oikealla on kuuluisa Michelangelon vuonna 1499 tekemä pietà, jossa Neitsyt Maria pitää sylissään kuollutta Jeesusta.  Kirkossa on Pyhän Pietarin patsas, jota ennen on vierailijat päässeet koskettamaan. Pietarin varpaat ovat koskettelusta kuluneet ja nyt eivät vierailijat pääse koskettamaan Pyhää Pietaria. Itsekkin olen joskus Pietarin varpaita hipaissut. Valokuvasta voi nähdä, miten oikea jalkaterä on k...