Hei, nyt (5.00 paikallista aikaa) perillä Tbilissä ja hotellilla. Aurinko alkaa nousta ja linnut laulaa. Pitäisi alkaa nukkua, koska koneessa ehti vain pari tuntia torkkumaan. 😍 Oli vähän teknisiä ongelmia kuvan kanssa ja siksi julkaisu vasta pe-iltapäivällä 😊 Kuva huoneen ikkunasta 😊 Lisää kuvia ja tarinoita tulossa 😊
Hei! Vielä jokunen sana Rooman matkalta! Minulle on matkalla tärkeää majoituksen sijainti kaupungissa. Valitsen yleensä hotellin kaupungista niin, että kävellen pääsee keskustaan ja monelle kohteelle, joihin on tarkoitus tutustua. Olin siis Birgittalaisluostarin vierastalossa. Vierastalo oli erittäin hyvällä paikalla. Hinta oli kohtuullinen ja majoituksen palvelut minulle riittävät ja sopivat. Lisäksi palvelu oli joustavaa ja hyvää- nunnat olivat ystävällisiä ja auttavaisia (jos oli ongelmaa). Aamiainen oli minulle riittävä - leipää, leikkeleitä, tuoremehua, jugurttia, maissihiutaleita ja kahvia. Ihanalla kattoterassilla oli mukava istuskella suunnittelemassa seuraavaa päivää sekä ihan vain istuskella katselemassa ja kuuntelemassa Rooman ääniä. Lähdin kotia kohti iltapäivällä. Maksaessani laskua minulle vielä tarjoiltiin lähtöeväät 😊 Aula Aamiainen Terassi Lähtöeväät: leipää lihatäytteellä, lasi punaviiniä 😊ja kaksi hedelmää. Minulle kerrottiin, että se on nespolo (italiaa...
Kommentit
Lähetä kommentti