Siirry pääsisältöön

Rooma kesä 2021

Hei pitkästä aikaa. Korona peruutti viime vuoden matkat, mutta onneksi koronatilanne alkaa helpottamaan ja matkustaminen on mahdollista.

Vähän riskillä kyllä tilasin tämän matkan. Olen jännittänyt miten käy, mutta nyt olen täällä ihanassa Roomassa. Hankin negatiivisen korona testin Mega-starin viiden tunnin ”ostosristeilyltä” lauantaina. Negatiivinen koronatestitulos oli edellytys päästä Finnairin kyytiin ja myös Italiaan.

Lentokentällä oli tosi hiljaista. Vähän matkustajia ja suurin osa kaupoista ja ruokaa/juomaa tarjoavista liikkeistä oli kiinni. Koneessa oli hyvin huomioitu turvavälit ja koneen ”lastauksessa” ja tyhjennyksessä ne myös huomioitiin. 


Saavuin siis tänään sunnuntaina illalla Roomaan. Pieni yllätys oli, kun hotelli josta varasin huoneen, olikin ihan pimeä ja ovessa oli lappu ”olemme toistaiseksi suljettu”. Apua!!! Ei näin voi käydä… Onneksi ihan vieressä oli hotelli ja menin sieltä kysymään huonetta. Siellä oli tilaa ja sain huoneen. Kävin hakemassa kolmen euron pizzapalan ja proseccon iltapalaksi. Muuta ei tässä nyt oikein ehtinyt. Huomenna lähtee palautetta booking.comiin, josta huoneen varasin. Jotenkin oudolta tuntuu, että edelleen booking.com tarjoaa huoneita sieltä varattavaksi.


Tämä on neljäs kerta, kun olen Roomassa. Nyt ajattelin vähän laajentaa tutustumista Roomaan keskustaa kauemmaksi ja vähän ulkopuolellekin. Huomenna on varaus museoon ja tiistaina ulkoilmabalettiin. Fiilisten mukaan menen. Kuumaa ilmaa luvattu neljäksi päiväksi, joten sekin vähän menemisiin vaikuttaa. Suunnitelmissa on tutustua mm. Trastevereen, Tiberin saareen, Gettoon, Testaccioon, Ostia anticaan. Pantheon, Via Appia Antica ja Pietarin kirkko ovat niin ihastuttavia, että toivon ne taas ehtiväni nähdä.

Ihanaa aloittaa loma näin. Tämä on minulle paras tapa nollata pää raskaan kevään jälkeen 🙂 huomiseen 🙂 kiva, jos kommentoit 👍😊





Kommentit

  1. Hienoa Leena, että pääsit hyvin perille ja yösijankin sait (!). Aika odottamaton yllätys tuo hotelliasia kyllä oli. Matkasuunnitelmasi on täynnä vaikka mitä ihanaa, toivottavasti kuumuus ei käy ylivoimaiseksi.
    Itse istuksin myös + 30 asteen lämmössä mökkirannassa, Onneksi tuulee reippaasti.

    Syö puolestani kerran spagetti alle vongole kera valkoviinin :)

    Jään odottamaan päivityksiäsi.
    Aurinkoterveisin, Anu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arrivederci Roma!

Hei!  Vielä jokunen sana Rooman matkalta! Minulle on matkalla tärkeää majoituksen sijainti kaupungissa. Valitsen yleensä hotellin kaupungista niin, että kävellen pääsee keskustaan ja monelle kohteelle, joihin on tarkoitus tutustua. Olin siis Birgittalaisluostarin vierastalossa. Vierastalo oli erittäin hyvällä paikalla. Hinta oli kohtuullinen ja majoituksen palvelut minulle riittävät ja sopivat. Lisäksi palvelu oli joustavaa ja hyvää-  nunnat olivat ystävällisiä ja auttavaisia (jos oli ongelmaa). Aamiainen oli minulle riittävä - leipää, leikkeleitä, tuoremehua, jugurttia, maissihiutaleita ja kahvia. Ihanalla kattoterassilla oli mukava istuskella suunnittelemassa seuraavaa päivää sekä ihan vain istuskella katselemassa ja kuuntelemassa Rooman ääniä. Lähdin kotia kohti iltapäivällä. Maksaessani laskua minulle vielä tarjoiltiin lähtöeväät 😊 Aula Aamiainen Terassi Lähtöeväät: leipää lihatäytteellä, lasi punaviiniä 😊ja kaksi hedelmää. Minulle kerrottiin, että se on nespolo (italiaa...

Sunnuntai Roomassa

Sunnuntaina aamupäivällä kävin katsomassa, että pääsisinkö Pietarin kirkkoon lyhyellä jonotuksella. Jono oli pitkä ja en jäänyt jonottamaan.  Olin suunnitellut käyväni kirkossa, jossa on New Yorkin Waldorf Astoria-hotellin entiset kristallikruunut. Tätä kirkkoa - Santi Giovanni e Paoloa on kehuttu kauniiksi. Se sijaitsee Celion-kukkalalla lähellä Colosseumia. Lähdin metrolla kohti Colosseumia. Metroasemalla sain ohjeita "vartijalta". Minun laukkuni yksi vetoketjuista oli auki (koska join vettä ja pullo oli vielä kädessäni). "Vartija" puhui italiaa ja näytti laukkuani. En tajunnut mitään hänen puheestaan. Koska en tajunnut -hän tuli ja laittoi vetoketjun kiinni sekä otti vielä kädestäni kiinni ja laittoi käteni laukun vetoketjun päälle. Sitten hän oli tyytyväinen. Seuraavaksi "vartija" otti toisen naisen kohteekseen ja sama ohjeistus toistui.  Itse asiassa kuljen aina juuri noin - vetoketjut kiinni ja käsi vielä vetoketjujen päällä. Kännykkä ja rahapussi ov...

Rooma ja tämän reissun viimeinen päivä

Tämän Rooman-reissun viimeinen päivä on tullut. Olen pyytänyt päästä aamiaiselle jo kello 7.00 (yleensä aamiainen on 8.00 - 9.00). Tarkoitus olisi olla ennen kahdeksaa jonottamassa Pietarin kirkkoon. Olin jonottamassa noin 7.40 ja minua ennen oli jo ihan kunnon jono. Jono liikkui nopeasti ja noin 8.30 olin kirkon sisällä. Mielestäni tämä kirkko on vaikuttava ja kaunis. Kirkon pituus on 218,7 metriä ja kirkkoon mahtuu 60 000 ihmistä. Kirkko on kupolin kohdalta noin 136,5 metriä korkea ja kupolin läpimitta on 42.56 metriä. Onneksi kirkko on iso, niin ei tule ahdasta. Kirkkoon tullessa oikealla on kuuluisa Michelangelon vuonna 1499 tekemä pietà, jossa Neitsyt Maria pitää sylissään kuollutta Jeesusta.  Kirkossa on Pyhän Pietarin patsas, jota ennen on vierailijat päässeet koskettamaan. Pietarin varpaat ovat koskettelusta kuluneet ja nyt eivät vierailijat pääse koskettamaan Pyhää Pietaria. Itsekkin olen joskus Pietarin varpaita hipaissut. Valokuvasta voi nähdä, miten oikea jalkaterä on k...