Siirry pääsisältöön

Kirkkoja, kävelyjä ja kuvia

 Hei!

Tähän alkuun muutama sana liikkumisesta paikasta toiseen Roomassa.  Olen aina tykännyt tutustua kaupunkeihin kävellen. Rooma on suuri, mäkinen ja tällä minun matkalla myös kuuma. Hankin siis lipun, jolla voi rajattomasti päivän/päivien aikana matkustaa (näitä voi ostaa esim. 24 h, 48 h jne.).Niitä saa esim. metroasemien automaateista. Tällä lipulla voi matkustaa metrolla, bussilla ja ratikalla. Lippu pitää leimata ja kun leimaat sen, se astuu voimaan. Apuna joukkoliikenteessä suunnistamisessa voi käyttää esim. citymapper-sovellusta. Latasin sen puhelimelle ja se antoi minulle reittivaihtoehdot ja pystyin seuraamaan menoani ajantasaisesti ja toimi hyvin. Suosittelen. Olin etukäteen ajatellut, että ajan ratikalla Roomassa, kun se etenee rauhallisesti, niin voi maisemia ihailla.. Se valitettavasti jäi (tällä kertaa) tekemättä. 

Aina ennen matkaa haen kirjastosta matkaoppaita (kaikki varmaan toimii näin😊)  ja teen suunnitelmia mitä haluan nähdä. Suunnitelmia on minulla yleensä liikaa, kuten tälläkin kertaa. Historia kiinnostaa minua ja olin tutustunut kirjaan "Opas antiikin Roomaan" ja suosittelen sitä Rooman historiasta kiinnostuneille. Olin suunnitellut käyväni monessa hienossa kirkossa ja tässä tarinaa niistä. Edellisessä postauksessa olikin jo pari kirkkoa Via Appia Anticalta. Asuin Via Nazionalen alkupäässä ja lähellä oli Piazza della Rebubblica ja aukion laidalla oli kaunis kirkko Santa Maria dei Angeli e Martire eli enkeleiden ja marttyyrien kirkko, jonka on suunnitellut Michenangelo. Itse menin kirkkoon ihmettelemään päätä eli Johannes Kastajan pää oli siellä tarjottimella. Roomassa palaa mieleen historian ja uskonnon tunnit koulusta 😊

Johannes Kastajan pää tarjottimella.

Roomassahan on joka nurkan takana kirkkoja. Kirkot ovat pääasiassa erittäin kauniita ja viileitä. Kirkoihin ei yleensä ole pääsymaksua ja ovat usein auki aamusta iltaan. Messun aikana ei kirkkoon yleensä pääse, mutta joissain kirkoissa toivotettiin kirkkoon tutustuvat vieraat myös osallistumaan messuun. Kirkoissa voi siis turisti hetkeksi istahtaa rauhoittumaan. Yhdessä kirkossa oli käynnissä lauluharjoitukset illan esitystä varten eli kirkkoihin on monta hyvää syytä poiketa. Yksi mielenkiintoinen kirkko on Sant'Ignazio di Loyola, joka sijaitsee Piassa di Ignazio- aukiolla. Google-map ei millään johdattanut minua sinne. Toisekseen kaupungissa oli jotain tapahtumaa ja google-mapin suosittelemat reitit oli pois käytöstä. Luovutin ja sitten yhtäkkiä kirkko olikin ihan vieressä. Kirkkoon voi poiketa samalla reissulla, kun käy Fontana di Trevilla ja Pantheonilla. Kirkko on suunnilleen puolivälissä niitä. Kirkko huijaa katsojaa. Kirkko on rakennettu 1600-luvulla ja kirkolla ei ollut varaa kupoliin. Taiteellisesti lahjakas munkki maalasi kattoon perspektiivimaalauksen, joka pettää silmää.  Katsoessasi ylös, niin näyttää, että kirkossa on kupoli. En ottanut harhasta kuvaa, mutta niitä voi ihailla kirkon sivuilla https://santignazio.gesuiti.it/en/

Kirkko on tällä aukiolla.

Vaatimattoman näköinen kirkko ulkoa päin, mutta poikkea sisään ihmettelemään.

Kävin aika monessa kirkossa ja viimeisenä tässä nyt esittelen hauskan yksityiskohdan eräästä kirkosta. Tämä on sellainen turistimagneetti. Tähän paikkaan osuin yömyöhään, kun lähdin Joutsenlampi-baletista pysäkiltä nimeltä Bocca della Verità.  Seuraava aamuna selvittelin mistä oli kyse. Bocca della Verità eli Totuuden suu on Santa Maria in Cosmedin-kirkossa. Totuuden suu on aikoinaan ollut ilmeisesti viemärin kansi ja nyt se on kirkon eteishallissa. Kansanuskon mukaan henkilö, joka on valehdellut tai syyllistynyt muuhun rikokseen, menettää sormensa työntäessään kätensä hahmon suuhun. Sain käteni kokonaisena takaisin 😂 Kirkon ympäristössä oli muutakin historiallista nähtävää paljon, mutta en niistä kirjoittele, mutta laitan pari kuvaa.


Pelottavan näköinenkin on Bocca della Verità

.

Neliskulmainen sataman jumalalle Portanukselle omistettu temppeli.


Januksen kaari

Aika hauska ja ihmeellinen turistien suosima asia on myös eräs avaimenreikä Aventinuksen kukkulalla. Tämä oli mielestäni niin ihmeellinen asia, että oli pakko käydä katsomassa. Maltan ritarikunnan puutarhanportin avaimenreiästä näkee Pietarinkirkon kupolin. Totta ja uskomatonta. Onneksi ei ollut turisteja paljon, joten pystyin kuvankin ottamaan. Kuvan ottaminen ei ollut helppoa, kun avaimenreiän halkaisija oli noin 3 cm.

Kukkulalta avautuu hieno näkymä Rooman keskustaan. Kaunis mukulakivinen polku vie näppärästi kukkulalta alas. Tämä on hieno paikka ja suosittelen täälläkin käymään.


Maisema avaimenreiästä.

Näkymä kukkulalla


Polku alas kaupunkiin.

Minun oli tarkoitus tutustua Trasteveren ja Testaccion kaupunginosiin, mutta mitään pitkää kierrosta en ehtinyt kuitenkaan tehdä. Testacciossa oli kaksi asiaa, mihin halusin tutustua. Toinen oli pyramidi, jonka varakas tuomari Caius Cestius halusi viimeiseksi lepopaikakseen. Pyramidi on päällystetty marmorilla ja ja on 36 metriä korkea. Pyramidi on helppo löytää, kun tulee metrolla, niin pyramidi on melkein heti silmien edessä. Testacciossa on kaunis hautausmaa, jota halusin mennä katsomaan. Hautausmaa on aidattu ja se ei ollut auki, joten sitä en päässyt katsomaan. Täältä löytyy kuvia  https://www.cemeteryrome.it/visit/visite.html

Caius Cestiuksen pyramidi


Muurien ja portin takana on kaunis hautausmaa. Valitettavasti muuri on töhritty 😦 


Trastevere on laaja ja ehdin siellä vain vähän kävellä ja jonkun kuvan ottaa. Ehkä ensikerralla enemmän.



Kuja


Kapeat pienet kujat ja sinne sopiva auto.


Piazza dei Ponziani


Ravintola Trasteveressä


Jostain paikoista, kujista ym. hauskoista ja kauniista asioista otin vain kuvia ja tässä niitä.

Katukaivon kansi


Capitoliumilla kuvaatu pylväs, jonka päällä susi, joka  tarun mukaan imettää Romulusta ja Remusta.



Rooman vanhat aarteet


Maisema ja takana näkyy Colesseum


Kaunis katu


Vaaleanpunainen talo


Talot ja katot


Kaunis katu tämäkin.


Kukkakauppa


Yksi enkeli (ja yksi lintu) Rooman kauneimmalla sillalla Ponte Sant'Angelolla


Pietarinkirkko


Santa Marie Maggioren-kirkko on myös komea.


Maisema Colosseumin vierestä.


Ravintola 



Huomenna laitan vielä pari sanaa matkastani ja jonkun kuvan. Huomiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arrivederci Roma!

Hei!  Vielä jokunen sana Rooman matkalta! Minulle on matkalla tärkeää majoituksen sijainti kaupungissa. Valitsen yleensä hotellin kaupungista niin, että kävellen pääsee keskustaan ja monelle kohteelle, joihin on tarkoitus tutustua. Olin siis Birgittalaisluostarin vierastalossa. Vierastalo oli erittäin hyvällä paikalla. Hinta oli kohtuullinen ja majoituksen palvelut minulle riittävät ja sopivat. Lisäksi palvelu oli joustavaa ja hyvää-  nunnat olivat ystävällisiä ja auttavaisia (jos oli ongelmaa). Aamiainen oli minulle riittävä - leipää, leikkeleitä, tuoremehua, jugurttia, maissihiutaleita ja kahvia. Ihanalla kattoterassilla oli mukava istuskella suunnittelemassa seuraavaa päivää sekä ihan vain istuskella katselemassa ja kuuntelemassa Rooman ääniä. Lähdin kotia kohti iltapäivällä. Maksaessani laskua minulle vielä tarjoiltiin lähtöeväät 😊 Aula Aamiainen Terassi Lähtöeväät: leipää lihatäytteellä, lasi punaviiniä 😊ja kaksi hedelmää. Minulle kerrottiin, että se on nespolo (italiaa...

Sunnuntai Roomassa

Sunnuntaina aamupäivällä kävin katsomassa, että pääsisinkö Pietarin kirkkoon lyhyellä jonotuksella. Jono oli pitkä ja en jäänyt jonottamaan.  Olin suunnitellut käyväni kirkossa, jossa on New Yorkin Waldorf Astoria-hotellin entiset kristallikruunut. Tätä kirkkoa - Santi Giovanni e Paoloa on kehuttu kauniiksi. Se sijaitsee Celion-kukkalalla lähellä Colosseumia. Lähdin metrolla kohti Colosseumia. Metroasemalla sain ohjeita "vartijalta". Minun laukkuni yksi vetoketjuista oli auki (koska join vettä ja pullo oli vielä kädessäni). "Vartija" puhui italiaa ja näytti laukkuani. En tajunnut mitään hänen puheestaan. Koska en tajunnut -hän tuli ja laittoi vetoketjun kiinni sekä otti vielä kädestäni kiinni ja laittoi käteni laukun vetoketjun päälle. Sitten hän oli tyytyväinen. Seuraavaksi "vartija" otti toisen naisen kohteekseen ja sama ohjeistus toistui.  Itse asiassa kuljen aina juuri noin - vetoketjut kiinni ja käsi vielä vetoketjujen päällä. Kännykkä ja rahapussi ov...

Rooma ja tämän reissun viimeinen päivä

Tämän Rooman-reissun viimeinen päivä on tullut. Olen pyytänyt päästä aamiaiselle jo kello 7.00 (yleensä aamiainen on 8.00 - 9.00). Tarkoitus olisi olla ennen kahdeksaa jonottamassa Pietarin kirkkoon. Olin jonottamassa noin 7.40 ja minua ennen oli jo ihan kunnon jono. Jono liikkui nopeasti ja noin 8.30 olin kirkon sisällä. Mielestäni tämä kirkko on vaikuttava ja kaunis. Kirkon pituus on 218,7 metriä ja kirkkoon mahtuu 60 000 ihmistä. Kirkko on kupolin kohdalta noin 136,5 metriä korkea ja kupolin läpimitta on 42.56 metriä. Onneksi kirkko on iso, niin ei tule ahdasta. Kirkkoon tullessa oikealla on kuuluisa Michelangelon vuonna 1499 tekemä pietà, jossa Neitsyt Maria pitää sylissään kuollutta Jeesusta.  Kirkossa on Pyhän Pietarin patsas, jota ennen on vierailijat päässeet koskettamaan. Pietarin varpaat ovat koskettelusta kuluneet ja nyt eivät vierailijat pääse koskettamaan Pyhää Pietaria. Itsekkin olen joskus Pietarin varpaita hipaissut. Valokuvasta voi nähdä, miten oikea jalkaterä on k...