Siirry pääsisältöön

Vielä pari sanaa Ranskan matkasta

 Hei taas!

Nyt olen ollut kotona pari päivää ja palaan vielä pari asiaa tänne kirjoittamaan. Laitan myös pari kuvaa matkalta.

Pariisi on paikka, jossa aika ei tule pitkäksi. Aina jää myös jotain tekemättä ja näkemättä. Hyvä syy siis tulla vielä kerran Pariisiin. 


Montmartre.

Ruskaa Seinen viereisellä raitilla.

Montmartre

V
Rouva  Eiffel

Ja taas hän 😊


Montmartre

Pariisille ❤️

Nizza hurmaa merellä, lempeällä ilmastolla ja vuorilla. Nizza oli minulle paikka, josta löytyi myös rauhaa sekä tilaa istuskella ja ihmetellä luonnon kauneutta.

Nizza kukkulalta kuvattuna.

Nizzan satamassa.

Citroen

Tähän on hyvä hetkeksi istahtaa.

Sininen meri ja Nizza ❤️

Monacon ruhtinaskunta on maailman toiseksi pienin valtio. Siellä on Maailman kuuluisin casino ja yksi rajanaapuri - Ranska. 

Monaco on hyvin tarkkaan rakennettu - ei tyhjiä maaplänttejä.

Näkymä kukkulalta merelle.


Formula-kaupunki - näin ennen ajeltiin Monacossakin. 

Korkeuserot Monacossa olivat huimia.

Sävy sävyyn omistaja ja koira 😍 Monacon kadulla.

Veneitä.

Cannes on elokuvakaupunki, mutta syksyllä hiljainen.  Minä tein vain pikkuretken Cannesiin.

Ranta.

Cannesin vanhakaupunki.

Hiljaiset kadut syksyisessä Cannesissa.

Kiitos Ranska ❤️  Au revoir ❤️

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arrivederci Roma!

Hei!  Vielä jokunen sana Rooman matkalta! Minulle on matkalla tärkeää majoituksen sijainti kaupungissa. Valitsen yleensä hotellin kaupungista niin, että kävellen pääsee keskustaan ja monelle kohteelle, joihin on tarkoitus tutustua. Olin siis Birgittalaisluostarin vierastalossa. Vierastalo oli erittäin hyvällä paikalla. Hinta oli kohtuullinen ja majoituksen palvelut minulle riittävät ja sopivat. Lisäksi palvelu oli joustavaa ja hyvää-  nunnat olivat ystävällisiä ja auttavaisia (jos oli ongelmaa). Aamiainen oli minulle riittävä - leipää, leikkeleitä, tuoremehua, jugurttia, maissihiutaleita ja kahvia. Ihanalla kattoterassilla oli mukava istuskella suunnittelemassa seuraavaa päivää sekä ihan vain istuskella katselemassa ja kuuntelemassa Rooman ääniä. Lähdin kotia kohti iltapäivällä. Maksaessani laskua minulle vielä tarjoiltiin lähtöeväät 😊 Aula Aamiainen Terassi Lähtöeväät: leipää lihatäytteellä, lasi punaviiniä 😊ja kaksi hedelmää. Minulle kerrottiin, että se on nespolo (italiaa...

Sunnuntai Roomassa

Sunnuntaina aamupäivällä kävin katsomassa, että pääsisinkö Pietarin kirkkoon lyhyellä jonotuksella. Jono oli pitkä ja en jäänyt jonottamaan.  Olin suunnitellut käyväni kirkossa, jossa on New Yorkin Waldorf Astoria-hotellin entiset kristallikruunut. Tätä kirkkoa - Santi Giovanni e Paoloa on kehuttu kauniiksi. Se sijaitsee Celion-kukkalalla lähellä Colosseumia. Lähdin metrolla kohti Colosseumia. Metroasemalla sain ohjeita "vartijalta". Minun laukkuni yksi vetoketjuista oli auki (koska join vettä ja pullo oli vielä kädessäni). "Vartija" puhui italiaa ja näytti laukkuani. En tajunnut mitään hänen puheestaan. Koska en tajunnut -hän tuli ja laittoi vetoketjun kiinni sekä otti vielä kädestäni kiinni ja laittoi käteni laukun vetoketjun päälle. Sitten hän oli tyytyväinen. Seuraavaksi "vartija" otti toisen naisen kohteekseen ja sama ohjeistus toistui.  Itse asiassa kuljen aina juuri noin - vetoketjut kiinni ja käsi vielä vetoketjujen päällä. Kännykkä ja rahapussi ov...

Rooma ja tämän reissun viimeinen päivä

Tämän Rooman-reissun viimeinen päivä on tullut. Olen pyytänyt päästä aamiaiselle jo kello 7.00 (yleensä aamiainen on 8.00 - 9.00). Tarkoitus olisi olla ennen kahdeksaa jonottamassa Pietarin kirkkoon. Olin jonottamassa noin 7.40 ja minua ennen oli jo ihan kunnon jono. Jono liikkui nopeasti ja noin 8.30 olin kirkon sisällä. Mielestäni tämä kirkko on vaikuttava ja kaunis. Kirkon pituus on 218,7 metriä ja kirkkoon mahtuu 60 000 ihmistä. Kirkko on kupolin kohdalta noin 136,5 metriä korkea ja kupolin läpimitta on 42.56 metriä. Onneksi kirkko on iso, niin ei tule ahdasta. Kirkkoon tullessa oikealla on kuuluisa Michelangelon vuonna 1499 tekemä pietà, jossa Neitsyt Maria pitää sylissään kuollutta Jeesusta.  Kirkossa on Pyhän Pietarin patsas, jota ennen on vierailijat päässeet koskettamaan. Pietarin varpaat ovat koskettelusta kuluneet ja nyt eivät vierailijat pääse koskettamaan Pyhää Pietaria. Itsekkin olen joskus Pietarin varpaita hipaissut. Valokuvasta voi nähdä, miten oikea jalkaterä on k...