Siirry pääsisältöön

Maanantai kauniilla hautausmaalla Roomassa

Maanantai ja sää oli taasen suosiollinen. Matkani aikana aamuisin oli noin +13 lämmintä ja nopeasti lämpötilan nousi yli + 20 ja iltapäivällä maanantainakin oli noin +27. Roomalaiset kulkivat aamulla lämpöiset takit päällä, mutta turistit kulkivat kevyemmässä vaatetuksessa.

Lähdin bussilla heti aamusta kohti THE NON-CATHOLIC CEMETERY FOR FOREIGNERS ROME  Hautausmaata kutsutaan myös nimellä protestanttinen hautausmaa. Hautausmaa on lähellä Piramiden metroaseman lähellä. Metroaseman nimi tullee eräästä hautausmaan erikoisesta pyramidihaudasta. Hautapyramidi on 27 metriä korkea marmorilaatoilla verhoiltu roomalaisen virkamiehen Gaius Cestiuksen hauta. Pyramidi on osa hautausmaata. Hautausmaalle on haudattu kolmen vuosisadan kuluessa viisi tuhatta vainajaa. Rooma oli aikoinaan eurooppalaisen kulttuurin keskus ja sinne tulleet kirjailijat, taidemaalarit, kuvanveistäjät jne. saattoivat kuolla kulkutauteihin, jäädä vaunujen alle. Heitä ei voitu haudata katoliseen hautausmaahan. Hautausmaalle on haudattu mm. juutalaisia, muslimeja, hinduja ja ateisteja.

Hautausmaa on kaunis, puistomainen ja rauhallinen. Linnut laulavat ja saamaan aikaan kanssani on vain noin kymmenisen henkilöä tutustumassa hautausmaahan. Hautausmaata on kutsuttu maailman kauneimmaksi ja siksi siihen halusinkin tutustua. Suomalaisia on hautausmaalle haudattu kaksitoista. Suomalaisia on hautausmaalle vaeltanut katsomaan Surun enkeli-veistosta. Veistos on kaunis. Veistos on  yhdysvaltaisen William Wetmore Storyn  kuolleelle vaimolleen Emelyn Storelle tekemä. Suomalaiset ovat kiinnostuneet tästä, koska kuva Surevasta enkelistä oli Nightwishin Once-albumin kannessa.

Sureva enkeli

Kuuluisia hautoja on mm. hautausmaan vanhalla puolella oleva englantisen runoilijan John Keatsin hauta. Hän kuoli tuberkuloosiin 25-vuotiaana. Hautausmaalla on myös saksalaisen kirjailija Johann Wolfgang von Goethen pojan August von Goethen hauta.  J. W. von Goethe on kirjoittanut runon Italiasta Mignonin laulu - "Tunnetko sen maan"?  Tässä osa runoa Sinikka Alstelan suomentamana.

Tunnetko sen maan, jossa sitruunat kukkivat, 

appelsiinit hehkuvat kullanvärisinä tummassa lehvistössä, 

siniseltä taivaalta puhaltaa lempeä tuuli, hiljainen myrtti ja korkea laakeripuu kasvavat? 

Tunnethan sen maan?

Sinne!

🤍

Hautausmaalla asustaa kissoja. Istahdin penkille ja heti kohta oli kissa kehräämässä jaloissa. Rohkeasti hän hyppäsi penkille ja ilmeisesti odotteli jotain syötävää. 

Tässä vielä muutamia kuvia hautausmaalta.


Pyramidi


Jotkut hautakivet olivat vähän vaatimattomampia






Käynti rauhallisella hautausmaalla oli hyvä valinta. Suosittelen. Hautausmaan nettisivuilta löytyy kaikki tarvittava tieto vierailuun.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arrivederci Roma!

Hei!  Vielä jokunen sana Rooman matkalta! Minulle on matkalla tärkeää majoituksen sijainti kaupungissa. Valitsen yleensä hotellin kaupungista niin, että kävellen pääsee keskustaan ja monelle kohteelle, joihin on tarkoitus tutustua. Olin siis Birgittalaisluostarin vierastalossa. Vierastalo oli erittäin hyvällä paikalla. Hinta oli kohtuullinen ja majoituksen palvelut minulle riittävät ja sopivat. Lisäksi palvelu oli joustavaa ja hyvää-  nunnat olivat ystävällisiä ja auttavaisia (jos oli ongelmaa). Aamiainen oli minulle riittävä - leipää, leikkeleitä, tuoremehua, jugurttia, maissihiutaleita ja kahvia. Ihanalla kattoterassilla oli mukava istuskella suunnittelemassa seuraavaa päivää sekä ihan vain istuskella katselemassa ja kuuntelemassa Rooman ääniä. Lähdin kotia kohti iltapäivällä. Maksaessani laskua minulle vielä tarjoiltiin lähtöeväät 😊 Aula Aamiainen Terassi Lähtöeväät: leipää lihatäytteellä, lasi punaviiniä 😊ja kaksi hedelmää. Minulle kerrottiin, että se on nespolo (italiaa...

Sunnuntai Roomassa

Sunnuntaina aamupäivällä kävin katsomassa, että pääsisinkö Pietarin kirkkoon lyhyellä jonotuksella. Jono oli pitkä ja en jäänyt jonottamaan.  Olin suunnitellut käyväni kirkossa, jossa on New Yorkin Waldorf Astoria-hotellin entiset kristallikruunut. Tätä kirkkoa - Santi Giovanni e Paoloa on kehuttu kauniiksi. Se sijaitsee Celion-kukkalalla lähellä Colosseumia. Lähdin metrolla kohti Colosseumia. Metroasemalla sain ohjeita "vartijalta". Minun laukkuni yksi vetoketjuista oli auki (koska join vettä ja pullo oli vielä kädessäni). "Vartija" puhui italiaa ja näytti laukkuani. En tajunnut mitään hänen puheestaan. Koska en tajunnut -hän tuli ja laittoi vetoketjun kiinni sekä otti vielä kädestäni kiinni ja laittoi käteni laukun vetoketjun päälle. Sitten hän oli tyytyväinen. Seuraavaksi "vartija" otti toisen naisen kohteekseen ja sama ohjeistus toistui.  Itse asiassa kuljen aina juuri noin - vetoketjut kiinni ja käsi vielä vetoketjujen päällä. Kännykkä ja rahapussi ov...

Rooma ja tämän reissun viimeinen päivä

Tämän Rooman-reissun viimeinen päivä on tullut. Olen pyytänyt päästä aamiaiselle jo kello 7.00 (yleensä aamiainen on 8.00 - 9.00). Tarkoitus olisi olla ennen kahdeksaa jonottamassa Pietarin kirkkoon. Olin jonottamassa noin 7.40 ja minua ennen oli jo ihan kunnon jono. Jono liikkui nopeasti ja noin 8.30 olin kirkon sisällä. Mielestäni tämä kirkko on vaikuttava ja kaunis. Kirkon pituus on 218,7 metriä ja kirkkoon mahtuu 60 000 ihmistä. Kirkko on kupolin kohdalta noin 136,5 metriä korkea ja kupolin läpimitta on 42.56 metriä. Onneksi kirkko on iso, niin ei tule ahdasta. Kirkkoon tullessa oikealla on kuuluisa Michelangelon vuonna 1499 tekemä pietà, jossa Neitsyt Maria pitää sylissään kuollutta Jeesusta.  Kirkossa on Pyhän Pietarin patsas, jota ennen on vierailijat päässeet koskettamaan. Pietarin varpaat ovat koskettelusta kuluneet ja nyt eivät vierailijat pääse koskettamaan Pyhää Pietaria. Itsekkin olen joskus Pietarin varpaita hipaissut. Valokuvasta voi nähdä, miten oikea jalkaterä on k...