Siirry pääsisältöön

Riika ja Vilna heinäkuussa

Hei, vähän viiveellä tulee pieni päivitys Riikan ja Vilnan matkasta. Enemmän kuvia ja vähemmän tarinoita. Kirjoitus jäi hyvässä seurassa 😍matkan aikana tekemättä. Tajusin vasta viime viikolla, että kirjoittaminen jäi kokonaan, kun annoin työkaverilleni vinkkejä Riiaan.

Muutama sana ja kuva Riiasta. Olin kummityttöni (aikuinen jo) kanssa matkalla. Lensimme Riiaan ja olimme siellä kolme yötä. Emme olleet aiemmin käyneet Riiassa ja Vilnassa. Riian keskusta on sen verran pieni, emme käyttäneet julkisia kulkuneuvoja, vaan  kävelimme paikasta toiseen.

Riian katu illan valossa








Burger-Studion hampurilainen 







Makoisia hampurilaisia (ja vege-versioita myös) tarjolla Burger-Studio.


Kaupunki on  täynnä huippuja. Jos huiput kiinnostaa, niin suosittelen Radisson Blu Hotel Latvija  ja sen 26. kerroksessa olevaa Skyline Bar tarjoaa mahdollisuuden katsella Riiaa ylhäältä. Näköalat ovat hyvät ja paikassa voi myös syödä tai nauttia virvokkeita. Huipulle pääsi ilmaiseksi hissillä, eikä sisään ollut mitään pääsymaksua 😊

Näkymät Skyline Barista










Toinen paikka jossa kävimme ihailemasssa maisemia oli Pyhän Pietarin kirkko. Kirkon torni on 122-metrin korkuinen. Tämä oli maksullinen ja hissillä pääsi kätevästi ylös asti. Hienot näkymät täältäkin.
Näkymät Pyhän Pietarin kirkontornista









Kolmas huippu jossa kävimme oli Latvian kansalliskirjasto joen toisella puolella. Ylös pääsi hissillä, kun kävi neuvonnasta pyytämässä visitor-kyltin kaulaan. Näkymät olivat upeat täältäkin.
Latvian kansalliskirjasto







Jurmalaan kannattaa myös tutustua tai lähteä rantalomalle. Lähdimme junalla Jurmalaan ja jäimme Majorissa pois. Matka oli parin euron luokkaa ja matka kesti noin 20 minuuttia. Jurmalan ranta on kerrassaan upea. Meille satttui melko tuulinen ja vähäaurinkoinen päivä. Se ei kuitenkaan meitä juuri haitannut. Rannalla oli mukava istua ja katsella ihmisiä. Myös rannan pitsihuviloissa riitti ihastelmista. Päivän paras oli kuitenkin ravintola Majorenhoff. Kaikissa Riian matkaoppaissa suositellaan maistamaan blinejä (tehty perunaraasteesta ja paistetaan pannulla), joten halusimme niitä maistaa. Saimme upean annoksen blinejä kylmäsavustetun lohen, lohenmädin ja smetanan kera. Oli kyllä huippuhyvä annos.

Jurmalan upea hiekkaranta
Majorenhoffin blinit
Juna ja juna-asema Majorissa










Ruoka Riiassa oli mukavan edullista. Söimme myös upean näköisiä ja -makuisia leivoksia, jotka maksoivat noin euron!!!! Suosittelen lämpimästi. Paikka oli Origo-kauppakeskuksessa. Kahvilan nimeä en muista, mutta kun meni kauppakeskusken vasemmasta ovesta sisälle, niin aika pian oikealla puolella oli tämä pieni ihana herkkukauppa.

Vähän oli vaikeuksia valita mitä maistaisi...



Kakutkin olivat upean näköisiä ja edullisia.














Matkamme jatkui bussilla Vilnaan. Liput voi tilata etukäteen netistä (alle 20 €) ja matka kestää noin neljä tuntia. Bussissa oli ilmastointi ja matka sujui miellyttävästi. Vilna on myös kaunis kaupunki, jossa on paljon kauniita vanhoja rakennuksia ja mm. hauskoja johdinautoja. Vilanssa kannattaa kävellä vanhassa kaupungissa ja löydät vanhoja kauniita rakennuksia, pieniä kujia ja kauniita sisäpihoja. Olimme vain kaksi yötä Vilnassa, joten emme kovin syvällisesti ehtineet kaupunkiin tutustua.




Kapealla kujalla on tunnelmaa...



Trakain-linna on Liettuan suosituin nähtävyys. Linna on sotien jälkeen toiminut mm. kuninkaallisena kesäasuntona ja vankilana. Linnaan oli Vilnasta helppo mennä bussilla. Linna on noin 30 km. Vilnasta. 


Bussilla Trakaihin

Trakain linna
Yksi Vilnan vaikuttavista nähtävyyksistä on Aamunkoiton portti. Aamukoiton portin kappelissa on kultakehyksinen Neitsyt Mariaa esittävä kuva. Kuvalla uskotaan olevan yliluonnollisia ja parantavia voimia. Paikalla olikin useita ihmisiä rukoilemassa ja hiljentymässä. Kaunis ja harras paikka.


Neitsyt Maria 

Aamunkoiton portti 
Ihan erilainen on maailma ja tunnelma on  vanhankaupungin lähellä sijaistsevassa Užupis- (käytetään myös nimeä Užupio)kaupunginosassa. Kaupunginosassa on boheemi taiteilijoiden paikka. Taidetta on joessa, puistoissa ja sisäpihoilla. Kannattaa käydä kävelemässä. Užupis on myös julistautunut itsenäiseksi tasavallaksi, jolla on oma mielenkiintoinen perustuslaki.

Pää vedessä Užupiossa








Tervetuloa Užupioon

















Vilnassa oli myös edullinen. Junamatka lentokentälle olisi ollut alle euron, mutta menimme taksilla ja se maksoi alle 5 euroa.  Valitettavasti ei ehditty kovin perusteellisesti Vilnaan tutustua. Vilna on reilun tunnin lentomatkan päässä Helsingistä ja lennot ovat myös edullisia. Suosittelen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Arrivederci Roma!

Hei!  Vielä jokunen sana Rooman matkalta! Minulle on matkalla tärkeää majoituksen sijainti kaupungissa. Valitsen yleensä hotellin kaupungista niin, että kävellen pääsee keskustaan ja monelle kohteelle, joihin on tarkoitus tutustua. Olin siis Birgittalaisluostarin vierastalossa. Vierastalo oli erittäin hyvällä paikalla. Hinta oli kohtuullinen ja majoituksen palvelut minulle riittävät ja sopivat. Lisäksi palvelu oli joustavaa ja hyvää-  nunnat olivat ystävällisiä ja auttavaisia (jos oli ongelmaa). Aamiainen oli minulle riittävä - leipää, leikkeleitä, tuoremehua, jugurttia, maissihiutaleita ja kahvia. Ihanalla kattoterassilla oli mukava istuskella suunnittelemassa seuraavaa päivää sekä ihan vain istuskella katselemassa ja kuuntelemassa Rooman ääniä. Lähdin kotia kohti iltapäivällä. Maksaessani laskua minulle vielä tarjoiltiin lähtöeväät 😊 Aula Aamiainen Terassi Lähtöeväät: leipää lihatäytteellä, lasi punaviiniä 😊ja kaksi hedelmää. Minulle kerrottiin, että se on nespolo (italiaa...

Sunnuntai Roomassa

Sunnuntaina aamupäivällä kävin katsomassa, että pääsisinkö Pietarin kirkkoon lyhyellä jonotuksella. Jono oli pitkä ja en jäänyt jonottamaan.  Olin suunnitellut käyväni kirkossa, jossa on New Yorkin Waldorf Astoria-hotellin entiset kristallikruunut. Tätä kirkkoa - Santi Giovanni e Paoloa on kehuttu kauniiksi. Se sijaitsee Celion-kukkalalla lähellä Colosseumia. Lähdin metrolla kohti Colosseumia. Metroasemalla sain ohjeita "vartijalta". Minun laukkuni yksi vetoketjuista oli auki (koska join vettä ja pullo oli vielä kädessäni). "Vartija" puhui italiaa ja näytti laukkuani. En tajunnut mitään hänen puheestaan. Koska en tajunnut -hän tuli ja laittoi vetoketjun kiinni sekä otti vielä kädestäni kiinni ja laittoi käteni laukun vetoketjun päälle. Sitten hän oli tyytyväinen. Seuraavaksi "vartija" otti toisen naisen kohteekseen ja sama ohjeistus toistui.  Itse asiassa kuljen aina juuri noin - vetoketjut kiinni ja käsi vielä vetoketjujen päällä. Kännykkä ja rahapussi ov...

Rooma ja tämän reissun viimeinen päivä

Tämän Rooman-reissun viimeinen päivä on tullut. Olen pyytänyt päästä aamiaiselle jo kello 7.00 (yleensä aamiainen on 8.00 - 9.00). Tarkoitus olisi olla ennen kahdeksaa jonottamassa Pietarin kirkkoon. Olin jonottamassa noin 7.40 ja minua ennen oli jo ihan kunnon jono. Jono liikkui nopeasti ja noin 8.30 olin kirkon sisällä. Mielestäni tämä kirkko on vaikuttava ja kaunis. Kirkon pituus on 218,7 metriä ja kirkkoon mahtuu 60 000 ihmistä. Kirkko on kupolin kohdalta noin 136,5 metriä korkea ja kupolin läpimitta on 42.56 metriä. Onneksi kirkko on iso, niin ei tule ahdasta. Kirkkoon tullessa oikealla on kuuluisa Michelangelon vuonna 1499 tekemä pietà, jossa Neitsyt Maria pitää sylissään kuollutta Jeesusta.  Kirkossa on Pyhän Pietarin patsas, jota ennen on vierailijat päässeet koskettamaan. Pietarin varpaat ovat koskettelusta kuluneet ja nyt eivät vierailijat pääse koskettamaan Pyhää Pietaria. Itsekkin olen joskus Pietarin varpaita hipaissut. Valokuvasta voi nähdä, miten oikea jalkaterä on k...